lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kevätkonsertti

Moi!

 
Meillä oli tänä aamuna ystäväni Elsan kanssa kevätkonsertti. Soitimme nelikätisen pianolla, viulu-pianoduon ja lauloin Haloo Helsingin Vapaus Käteen Jää-kappaleen Elsan säestämänä. Tämän lisäksi Elsa soitti kolme omaa kappaletta. Ohjelma oli minusta vaihteleva ja hyvin valmistettu. Elsa oli kehittynyt pianon soitossa todella paljon viime keväästä.
 
#konserttiselfie
Konsertti pidettiin meillä kotona ja yleisönä oli minun äiti, isä ja papat, Elsan perhe, isovanhemmat ja tädit perheineen. Musisoinnin jälkeen siirryimme kahvitilaisuuteen, jossa tarjolla oli mehua, keksejä ja karkkeja. Tarjoilut eivät olleet mitkään maailman runsaimmat, mutta ei se mitään.
 

Hienot poseeraukset soittojen jälkeen.
Esiintymisen jälkeen me saatiin gerberat minun äidiltä, suklaat Elsan äidiltä ja ruusut Elsan mummolta. Oli kiva saada tuollaisia pieniä "lahjoja" esiintymisen jälkeen.
 
Kiitos kaikille ja erityisesti Elsalle!
 
~Charlotte~

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Poikeuksellinen Helsinki-päivä


Moi!
 
Viime viikolla minulla oli poikkeuksellinen Helsinki-reissu.
Olin Helsingissä ti-ke. Menin Helsinkiin perinteisellä juna-aikataululla, jolloin olin Helsingissä klo 14. Minulla oli heti Helsinkiin päästyäni 2h soittotunti. Soittotuntini meni hyvin, joten olin todella iloinen koko loppupäivän. Soittotunnin jälkeen lähdin rautatieasemalle. Ostin sieltä ruukkunarsissin Emmin äidille. Lähdin sitten metrolla Emmille. Jätin tavarani Emmille ja sitten me lähdettiin Itikseen syömään ja hengailemaan. Kierreltiin hetken ajan kauppoissa ja sitten menimme syömään pizzeriaan. Sitten menimme takaisin Emmille. Juttelin hetken aikaa Emmin perheen kanssa ja sen jälkeen menin nukkumaan.

Kerkesimme toki ottaa laatukuvia!
 
Seuraavana päivänä heräsin aikaisin, koska halusin olla hereillä, kun Emmi lähti kouluun. Emmin lähdettyä rupesin soittamaan aamulla. Hetken harjoiteltuani suuntasin kohti Meritin kotia, jossa minulla oli toinen soittotunti. Soittotunnin jälkeen suuntasin keskustaan etsimään jotakin mukavaa ravintolaa, jossa voisin syödä. Päädyin Foorumissa sijaitsevaan Italo-ravintolaan. Otin siellä pitsan.
 




Syömisen jälkeen menin T-talolle, jossa harjoittelin hetken aikaa ja sitten menin konserttisaliin, jossa oli Meritin oppilaskonsertti. Meitä soittajia oli vain kolme. Alla on kuva käsiohjelmasta. Konsertin jälkeen suuntasin sitten rautatieasemalle. Olin kotona illalla klo 22 maissa.
 
 
~Charlotte~