perjantai 22. kesäkuuta 2018

Että sellainen Houseboat...

Hei!

Me vietettiin perheen kanssa juhannusta vähän etukäteen... Meidän oli tarkoitus lähteä viettämään juhannusta houseboatilla Päijänteelle ihan juhannuksen ajaksi, pe-ma, mutta säätiedotusta katsellen äiti totesi, että "ei tule kyllä yhtään mitään". Ja niinpä hän soitti houseboattien vuokraajille ja vaihtoi meidän varausta. Olimmekin liikkeellä ke-pe. 

Ihan ensimmäinen kommellus sattui, kun lähdimme satamasta. Tai kun siis yritimme lähteä. Jotenkin ihmeellisesti poijua irrottaessa poiju sujahti houseboatin alle ja se tarttui kiinni moottoriin. Siinä sitten satamassa junnattiin ainakin puoli tuntia, kun ei meinattu millään päästä irti siitä. Lopulta isä vaihtoi houseboatin suuntaa ja tämän seurauksena meidän houseboat lähti liikkeelle hyvin vauhdikkaasti ja törmäsi viereiseen houseboatiin. Kyseisen houseboatin moottoriin tuli halkeama ja meidän perheelle tuli 350€ maksettavaa. Sanotaanko vaikka näin, että tuli siinä venereissulle hintaa!

Sää oli kuitenkin hyvin suotuisa. Pystyimme saunomaan ja uimaan monta kertaa, vaikka vesi oli hieman vilakkaa! Minä, kunnon kaupunkilainen, uskalsin jopa lähteä soutamaan yksikseni. Todella hauskaa ja rentouttavaa oli!


Äiti ei millään uskaltanut nukkua rennosti, koska pelkäsi koko ajan, että meidän houseboat irtoaa ankkuristaan ja että aamulla herätessään me olisimme jossakin aivan muualla. 

Aivan kuin tilauksesta, torstain ja perjantain välisenä yönä meidän houseboatin ankkuri ei sitten kestänyt yön aikana tulleita kovia tuulia ja me olimme lähteneet tuuliajolle. Äiti aivan paniikissa herätti isäni ja isä pelasti tilanteen, aivan kuin aina. 

Viimeinen kommellus sattui satamassa, kun olimme palauttamassa houseboattia. Minulle annettiin todella vaativa tehtävä, laittaa sellainen koukku kiinni satamassa olevaan poijuun, kun houseboat on parkkeeraamassa. Ihan kuin arvata saattaa, minä epäonnistuin tuossa tehtävässä ja sain kaiken lisäksi tiputettua sellaisen kepin veteen! Sitten isän piti soutaa kumiveneellä sen kepin luo ennen kuin se ehti jonkun veneen alle. Onneksi saatiin koukku poijuun ja päästiin myös loppujen lopuksi takaisin maan kamaralle!

Tähän loppuun vielä tällainen harvinaisen edustava selfie meistä :)


~Charlotte~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti