sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

New Yorkin kuulumisia!

Moi!

En ole kerennyt kirjoittamaan tänne yhtään mitään viimeisen parin viikon aikana, koska elämä täällä New Yorkissa on todella hektistä. Eikä edes pelkästään New York, vaan USA:n kansallinen nuoriso-orkesteri. Meillä on joka päivä orkesteritreenejä ainakin viisi ja puoli tuntia. Sen lisäksi meillä on myös kamarimusiikkia ja paljon vapaa-ajan toimintaa. 

Tätä kirjoittaessa en todellakaan muista mitä kaikkea olemme tehnyt täällä, joten käytän apunani rakasta kalenteriani. Kirjoitan vain kaikista mielenkiintoisimmista tapahtumista tänne. Minulla oli esiintymisasujen sovitus perjantaina 6.7. Siinä kävi sen verran hassusti, että naisten housut eivät istuneet minulle ollenkaan... Vaateasiantuntijat katsoivat hetken kroppaani ja päättivät sovittaa minulle miesten housuja. Ne sopivat minulle täydellisesti, joten meikäpoika esiintyy miesten housut päällä! 


Sitten lauantaina 7.7 me esiinnyimme New Yorkissa sellaisessa side-by-side tapahtumassa, jossa me soitimme paikallisten nuorten muusikoiden kanssa sellaisessa järkyttävän suuressa orkesterissa. Volyymi oli sen verran kova, että onneksi minulla oli korvatulpat! 

Bussissa matkalla konserttiin!

Toivottavasti tästä saa jotakin käsitystä orkesterin koosta.

Konsertin jälkeen me suuntasimme hulppealle jahdille nauttimaan New Yorkin maisemista, hyvästä ruoasta ja hauskasta seurasta! Risteily kesti suurinpiirtein kolme tuntia, ja siihen kuului tottakai kuvien ottamista, tanssimista ja nauramista. Risteilyn lopuksi jahdilla alkoi todella hauskat tanssibailut. Oli todella hauskaa vain rentoutua ja nauttia elämästä kaiken tämän rankan treenaamisen keskellä! 





Seuraavana päivänä päätimme suunnata kolmen kaverin, Drewn, Alexin ja Elizabethin kanssa Connecticutissa sijaitsevaan pieneen kaupunkiin nimeltä Greenwich. Se reissu oli todella hauska! Me kirjaimellisesti kävelimme Connecticutiin (koska kävelimme rajan yli) ja sitten suuntasimme überillä sinne kaupunkiin. Meillä oli todella hauskaa siellä, vietimme harvinaisen paljon aikaa vain istumalla satamassa ja kahviloissa ja juttelemassa. En ole pitkään aikaan nauranut niin paljon. 

Minulla ei juuri nyt ole kuvaa meistä neljästä (laitan sen myöhemmin, kunhan saan kuvan käsiini), mutta nauttikaa näistä maisemakuvista! 



Täällä oli viulun mestarikurssi, jota piti Metropolitanin oopperaorkesterin konserttimestari. Soitin hänelle Paganinin 1. viulukonserttoa. Täytyy sanoa, että hän on aivan huippu muusikko, joka kyllä tietää mitä tekee! Ainakin täällä usassa orkesterimuusikoiden taso on aivan älyttömän korkea. Jokainen heistä voisi varmaan olla maailmaa kiertävä solisti, jos olisi ollut erilainen tuuri. Mutta jokatapauksessa laitan tähän hienon selfien meidän mestarikurssin jälkeen! 


Täällä on iltaisin ollut tapana pelata korttia! Minulle illan pelihetket ovat päivän kohokohtia. Niissä pääsee tutustumaan soittajiin hauskassa ja rennossa ympäristössä, josta on soittomaailman kilpailuasetelma poistettu. Pelaaminen on tottakai parasta silloin kun itse voittaa... 


Tähän loppuun vielä lyhyesti sellaista, että kämppikseni täällä on Sophie, joka aloittaa syksyllä opinnot Harvardissa. Hän on todella mukava ja rento tyyppi ja meillä synkkaa hyvin! Ei ole ollut yhtään riitoja ja molemmat ovat joustavia. 

Sophie soittaa muuten alttoviulua!
Tästä postauksesta tuli todella pitkä. Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea loppuun saakka!

~Charlotte~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti